Puutarha-apulaisten tokavika viikko!

Toiseksi vika viikko oli tavallista lyhyempi, koska oli juhannusviikko, ja perjantaina ei ollut töitä. Viikko oli myös tosi erilainen, sillä meillä oli vaikka mitä kiinnostavaa ja tavallisesta poikkeavaa ohjelmaa! Viikko alkoi tavallisilla puutarhahommilla, eli nypittiin rikkaruohoja ja kasteltiin kukat kuivan viikonlopun jälkeen. Päivän päätteeksi menimme ajamaan kartingia Tattarisuolle muiden nuorisotyöntekijöiden kanssa. Tiistaina emme tulleet nuorisotalolle […]

Lue lisää

Turnausviikko

Tämä viikko oli erittäin nopeatempoinen ja aktiivinen. Pelaajia oli runsaasti ja säät olivat mieluisat. Viikon ensimmäinen päivä sujui erittäin nopeasti noin 15 pelaajan kanssa kentillä. Maanantai-iltapäivällä Jade ja Juhana lähtivät puutarhalaisten kanssa Tattarisuolle ajamaan kartingia. Sauli jäi kentälle treenauttamaan pelaajia. Tiistaina oli jo aika valmistella Nutacuppia varten. Päätettiin pelinumeroiden lisäksi kokoonpanot lopullisesti. Aamupäivä sujui nopeasti […]

Lue lisää

Toinen viikko puutarhahommissa!

Nyt on kulunut kaksi viikkoa puutarhahommissa, ja ollaan päästy tekemään vaikka mitä hauskaa! Maanantaina tehtiin ihan perus pihahommia, eli maalattiin kukkapenkkejä ja pari ovea, sekä kasteltiin kasvit. Tiistaina olikin vähän erilainen päivä – tultiin töihin vasta puolen päivän aikoihin, koska mentiin illalla Tapulin nutalle Korea-iltaan. Siellä meille tarjottiin maukasta korealaista ruokaa, sekä nähtiin huikeita tanssi- […]

Lue lisää

Toinen viikko nutafudiksessa

Nyt on kaksi viikkoa kulunut nutafudiksen parissa ja vietetty aika on ollut huikeaa! Toisen viikon ensimmäinen päivä kului nopeasti. Kentälle tuli paljon pelaajia. Vetoharjoitusten lisäksi treenattiin myös pallonhallintaa ja saatiin kokoonpanot valmiiksi. Tiistaina haettiin yläkerrasta pelaajille pelipaidat ja loppupäivästä pelattiin vauhdikasta peliä. Keskiviikkona oli hyvä sää mutta ei juurikaan pelaajia paikalla. Viimevuoden kesätyöntekijä Miko tuli […]

Lue lisää

Puutarha-apulaisten fiiliksiä ekasta työviikosta

Ensimmäinen työpäivä 6.6 alkoi rennoissa merkeissä juoden kahvia, tutustuen nutaan ja muihin työntekijöihin. Työsoppareiden kirjoittamisen jälkeen autoimme nutalla olevia taideleiriläisiä askartelussa ja muissa jutuissa. Pian siirryimme pihan puolelle, ja yritimme arvailla mitä yrttejä ja kasveja siellä kasvoi tuoksun ja ulkonäön perusteella. Selvisi, ettemme tunnistaneet kovin montaa yrttiä vielä, mutta toimimme tämän kuukauden puutarha-apulaisina, joten kasvit […]

Lue lisää

Fudis-apuohjaajien ensimmäinen työviikko!!!

Ensimmäinen työpäivä 6.6. meni aikalailla vain tutustumisen merkeissä. Työsopimukset tehtiin heti aamulla ja paikat käytiin läpi. Kentälle mennessämme oli aika hiljaista, mutta myöhemmin päivällä kentälle oli tullut jo jonkun verran porukkaa ja saatiin pelit pystyyn. Toinen päivä sujui askartelun parissa. Teimme Jakomäen kentälle mainoskyltit, joissa innostetaan kouluikäisiä pelaamaan nutafudista. Ilma oli viileä, joten pelaajia oli […]

Lue lisää

Nutafudis Jakomäessä 6.6 – 1.7.2016

Jakomäen urheilupuiston tekonurmi on varattu Jakomäen nuorisotalolle Toimintaa ohajaamassa nuoriso-ohjaajien lisäksi apuohjaajat Sauli ja Jade. Pelaamista ja treenaamista joka arkipäivä, klo 11:30 alkaen, säävaruksella. Toiminta huipentuu nuorisotalojen väliseen nutacup-turnaukseen 21 – 22.6 21.6 12 – 14 -vuotiaat 22.6 15 – 19 -vuotiaat Joukkueiden viimeinen ilmoittautumispäivä turnaukseen on keskiviikko 15.6 Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Lassi Jokinen Jakomäen […]

Lue lisää